Ilta ilman itkuja.

It is a miracle: kello ei ole vielä edes yhdeksää ja molemmat lapset nukkuu!

Ja lisäksi nukkumaan mentiin Miljan osalta ihan ilman vetkuilua ja sitä olen-kuin-menossa-teuraaksi-rääkymistä. Pari kuukautta on ollu aikamoista taistelua. Olemme jo jonkun aikaa olleet tietoisia siitä, että Milja pelkää pimeää. Nää pari kuukautta on menny silleen, että Milja kuikkii tuolta ovensa raosta meitä olohuoneeseen ja saattaa mennä kolmekin tuntia ennenku se luovuttaa ja pistää nukkumaan. Jos siihen kiinnittää jotain huomiota, alkaa tuo korvia särkevä rääkyminen. Yövaloa ollaan kokeiltu mutta se johti ainakin aiemmin siihen, että Milja alkoi leikkimään tuolla huoneessaan eikä pysyny sängyssä. Viime yönä neiti havahtui sen verran unesta, että tajusi olevansa pilkkopimeässä -> alkoi ihan hysteerisenä itkemään ja huutamaan että valot päälle. Tajusin, että tuo pimeys on Miljalle tosiaan hirmu pelottava juttu. Nyt kokeiltiin taas yövaloa, tyttö leikki nukeillaan omassa sängyssä hetken ja reilun tunnin päästä oli nukahtanut. Eikä kertaakaan itkenyt! Ihanaa. Jospa tämä iltaitkuilu nyt rauhoittuisi, se on todella raastavaa ja stressaavaa myös mulle.

Ihan mieletöntä millanen yhteys siskoksilla voi olla, vaikka ne on molemmat pieniä vielä eikä tajua hirveästi vielä toisistaan. Kukaan muu ei saa Minniä nauramaan kuin Milja! Ja ne niin silminnähden tykkää toisistaan ihan mielettömästi <3 Uskoisin, että useimpien siskojen välillä on katkeamaton side ja mie oon ihan täpinöissäni siitä, että oon luonut nuo kaksi toisilleen.